Luminen Suomi ja kesäinen München

Terppa kaikille! Lähdin tosiaan helmikuun viimeisinä päivinä käväisemään koto-Suomessa. Olipas mukavaa ihmetellä "pohjoisen" menoa, etenkin kun luntakin tuli jopa pariin otteeseen. Ensimmäisellä viikolla sain toimia australialaisen vaihtarikaverin turistioppaana, joten silloin tuli ravattua Seurasaaret, Suomenlinnat ja tietty Vapaalan kauniit maastot. Fiilikset olivat hassulla tavalla surrealistiset, kun pala vaihtarielämää täältä Saksasta olikin yhtäkkiä ympäristössä, johon ne eivät jotenkin ollenkaan kuulu. Tätä on nyt jokseenkin hankala pukea sanoiksi, eikä kokemus ollut missään nimessä negatiivinen, vaan päinvastoin megahauska.

Herranjestas, lunta!

No joo, eteenpäin sanoi mummo hangessa. Seuraava viikko meni yliopiston kirjastolla viimeisen esseen parissa tuskaillessa. Risukasaan osui sattumalta pieni valonsäde ja sain lopulta raavittua tarvittavat merkkimäärät kasaan jopa jättöpäivään mennessä. Viimeinen Suomi-viikko menikin sitten kavereita tapaillessa (olin toki välillä joitain aiemminkin nähnyt), kävin muun muassa tsekkaamassa Ateneumin uuden Tove Jansson -näyttelyn ja suosittelen sitä kyllä lämpimästi, oli todella siisti. Kiitokset Riikalle että pääsin mukaan! Käytiin myäs isukin ja Joonaksen (tunnetaan joskus myös nimillä Joose tai Steve) kanssa kuuntelemassa Rufus Wainwrightin keikkaa, olipas mulla kuulkaa kulttuurintäytteinen reissu!

Vasen puoli uudesta huoneesta ovelta katsottuna

Suomeen lähtöä edeltävänä viikonloppuna muutin vanhasta rakkaasta bunkkeristani tänne tapahtumien ytimeen, Maxvorstadtiin. Taisin viime kirjoituksen aikaan olla vielä hieman epävarma kämpän suhteen, mutta sain siis lopulta tuon kyseisen kämpän, josta ohimennen mainitsin. Asun nyt siis kolmistaan kahden muun naisen kanssa (huhtikuusta eteenpäin ollaan kaksistaan päävuokralaisen kanssa) tällaisessa kompaktissa kolmiossa, missä on pikkuruinen keittiö ja kunnollinen kylppäri (ei oo muuten tehty muovista jee!). Niin ja onhan meillä tossa sisäpihalla kanssa pieni terde eli terassi.

Oma huoneeni on todella tilava, jotain 20 neliötä ainakin ja todella valoisa. Kunnollinen sänky ja patja, joista selkäni on ikionnellinen. Ainoa miinus on se, että ollaan katutasossa ja mun ikkunat on suoraan kadulle, mutta mikäs siinä ohikulkijoita moikkaillessa (ja onhan mulla kans verhot hei). Suurin plussa on ehdottomasti sijainti, tästä kävelee yliopistolle reilun vartin, keskustaan ehkä saman verran, sit on puistoa, ravintolaa, kahvilaa, kauppaa ja ties mitä ihan lähikulmilla. Tänne Maxvorstadtiin oon ihan alusta asti kaipaillut ja ihanaa että pääsin nyt tänne! :)

Tuo kyseinen muuttohässäkkä oli taas osaltaan sellainen suunnitelmallisuuden malliesimerkki. Periaatteessa mullahan ei tota tavaraa ihan kamalan paljoa ole, mutta yllättävän paljon sitä olen ahtanut mukaan. Sunnuntaina päätin ensiksi roudata ison matkalaukun ja rinkan, sitten suuntasin baariin katsomaan olympialätkän finaalia (asiat tärkeysjärjestykseen hei!), jonka jälkeen palasin bunkkerille. Pikaisten nokosten jälkeen otin härkää sarvista ja lähdin raahaamaan pahvista muuttolaatikkoa, minkä näin jälkiviisaana olisi voinut pakata kevyemmäksi. Selvisin kumminkin hengissä ja maanantaille jäi ainoastaan muutama pussukka ja huoneen kuuraaminen. Siis olisin toki saanut tähänkin apua, mutta jotenkin päädyin itse hoitamaan koko homman, Sara toki avusti maanantaina niiden pussukoiden kanssa. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, kirjaimellisesti.

Sain vihdoinkin täytettyä tuon alla olevassa kuvassa näkyvän vahinkoilmoituksen, niinkin aikaisin kuin ulosmuuttopäivänä. Bunkkerista oli siis kaksi kattolamppua hajalla (joista toinen jostain tammikuusta asti, heh), keittonurkkauksen hana vuosi ja maalia lähti seinistä. Tosta maalista en tosin sanonu yhtikäs mitään. Tunti ilmoituksen jättämisen jälkeen bunkkeriin paukkasi huoltomies ja ihmetteli huoneessa vallitsevaa kaaosta: "ai ootko muuttamassa pois?"

Hihi, hassut saksalaiset. "Demage".

Olihan täällä tietty ihan kiva näköala

Nyt oon siis ollut tiistaista asti Münchenissä ja tuntuu kyllä mainiolta. Vaikka oma maa onkin aina mansikka, niin maistuu ne mustikatkin oikein makoisilta! Olen nyt vihdoinkin saanut kaikki kamat suurin piirtein paikoilleen ja vaatteetkin on saatu mahdutettua Suomesta tuotuihin (ja aikoinaan jo Göteborgista ostettuihin) roikkuviin vaatelokerojuttuihin. Sain vihdoinkin täytettyä tuon yllä olevassa kuvassa näkyvän vahinkoilmoituksen, niinkin aikaisin kuin ulosmuuttopäivänä. Bunkkerista oli siis kaksi kattolamppua hajalla (joista toinen jostain tammikuusta asti, heh), keittonurkkauksen hana vuosi ja maalia lähti seinistä. Tosta maalista en tosin sanonu yhtikäs mitään. Tunti ilmoituksen jättämisen jälkeen bunkkeriin paukkasi huoltomies ja ihmetteli huoneessa vallitsevaa kaaosta: "ai ootko muuttamassa pois?"

Aijjaijjaiiii

Sisustamisen lisäksi olen pörrännyt ympäri kaupunkia kuin pieni orava konsanaan, täällä on  nimittäin ollut ihan hillittömän kesäiset kelit. Tänään jotain +20° ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Suuntasin siis puistoon lukemaan kirjaa, evääksi sekoitin pulloon raparperischorlea. Aijai, ihan tajutonta. Paikalliset on kyllä hyviä tarttumaan päivään, kaikki puistonpalaset oli täynnä ihmisiä, osa söi lounasta ja osa nautiskeli vapaa-ajasta. En kyllä ole ennen istunut maaliskuussa puistossa lyhythihaisessa paidassa. Näin loppukevennyksenä voisin kertoa että huomasin hieman ennen kotiintuloa, että olen hiihdellyt pitkin kaupunkia paita nurinpäin. Ehkä ne saksalaiset kerrankin tölläsivät ihan syystä…

Jos joku siellä Suomessa nyt jostain kumman syystä kokisi mustasukkaisuutta näistä kesäisitä keleistä, niin älkööt hätäilkö sillä ensi viikoksi on luvattu kylmempää ja ehkä jopa LUNTA. 

Töttöröö!

Servus vaan, henki pihisee edelleen, vaikka olenkin aikamoista hiljaiseloa viettänyt joulun jälkeen. Joulusta ja uudesta vuodesta selvisin kunnialla, vaikka uuden vuoden aatto menikin kuumeen kourissa. Aika monta päivää siihen lopulta meni, että totuin taas Suomessa oloon, aina herätessä olin todella sekaisin ja piti aina vähän aikaa pohtia, olenko edes missään Münchenissä ollutkaan. Takaisin tänne Saksaan palatessa oli täälläkin päässä taas pientä hämmennystä ilmassa ja tää mun asuntolakolonen tuntui ihan tajuttoman pieneltä. Nyt reilun kuukauden jälkeen elämä jatkaa taas tasaista vaihtarimenoaan.

Englischer Garten viikko sitten

Koulun osalta sen verran päivitystä, että nyt on luennot kaikki ohi, ja pitää vielä pari esseetä kirjoitella maaliskuun alkuun mennessä. Pääsin jopa yhden saksankielisen kurssin läpi, ei toi saksankielinen kielitiede kyllä ihan vielä luista. Läpi pääsin silti. 

Täällä on siis nyt tässä välissä vapaata ennen kun kesälukukausi alkaa huhtikuun alussa. Ei tässä näiden systeemissä ole kyllä oikeasti mitään järkeä, kun yliopistolla päntätään sinne heinäkuun loppuun asti. Ja sitten taas elokuusta lokakuun alkuun ollaan lomalla. Outoja nää saksalaiset...

Ihan tajutonta miten nopeasti tää lukukausi on menny ohi, hyvä että oon muistiinpanovälineet ehtiny hankkia!

Mun aika on luentojen lisäks menny siihen, että oon yrittäny löytää uutta majapaikkaa, kun joudun helmikuun lopulla luopumaan tästä mun hurmaavasta asuntolakämpästä. Monen monta hakuviestiä on tullu kirjotettua ja parissa näytössäkin ravattua, mutta ei oo vielä tähän mennessä avaimet vaihtaneet omistajaa. Tällä hetkellä olen uskoakseni edes joten kuten kiinni yhdessä kimppakämpässä, toivottavasti kuulen sieltä jotain pian. Niin tosiaan jos jollekin on vielä epäselvää, niin olen tosiaan jäämässä koko vuodeksi tänne. :)

Kotoisaa ku mikä.

On tässä tullut tietty vapaa-aikaakin vietettyä ja parissa riennoissa ravattua. Tammikuun lopulla, tarkemmin sanottuna 26. päivä vietetään Australiassa maan kansallispäivää ja täällä oli iso porukka vaihtareita (pääasiassa ausseja) löytänyt baarin, missä on biitsitunnelma. 

Pitihän sitä lähteä tsekkaamaan, oli muutenkin tosi hassua puhua englantia koko päivän, sitä kun tulee täällä puhuttua äärettömän harvoin. Hauskaa oli, etenkin seuraavan päivän pääkivun perusteella… Ja se seuraava päivä oli mukavasti maanantai, mutta kai sitä pitää edes kerran vaihdon aikana mennä krapulaisena luennolle.

Viime lauantaina olin parin vaihtarikaverin kanssa kattomassa Rocky Horror Picture Show'ta. Täällä Münchenissä sijaitseva Museum Lichtspiele on esittänyt säännöllisesti kyseistä leffaa vuodesta 1977 asti, mikä on ymmärtääkseni jonkin sortin ennätys. Ennätys tai ei, päätimme mennä tsekkaamaan kyseisen rainan, etenkin kun se leffateateri on ihanana tunnelmantäytteinen ja siellä näytetään elokuvat aina originaalikielellä (ei-dubattuja leffoja saa välillä metsästää kissojen ja koirien kanssa).

Teatterista sai myös ostaa noin kolmen euron sopuhintaan tarvikepussukoita, joissa oli mukana mm. riisiä, serpentiiniä, pelikortteja, valotikku ja kumihanskat. Rocky Horrorhan on aikamoinen kulttileffa etenkin Jenkeissä, missä yleisö usein osallistuu näyttelemällä mukana tai huutamalla vuorosanoja. Pussukan ideana on siis tämän perinteen mukaisesti esimerkiksi heitellä riisiä ympäriinsä, kun valkokankaalla näkyy kirkosta poistuva hääpari tai heilutella valotikkua tietyn biisin soidessa. En oikein tiennyt, mitä pitäisi odottaa – tuleeko leffaan ketään muita ja osallistuuko kukaan näihin riisien, serpentiinin ja vessapaperin heittelyihin. Ihme kyllä, kaikki teatterissa olleet vajaat 20 tyyppiä oli mukana ihan täysillä. Meillä oli siis aivan tajuttoman hauskaa! Kaikki epäilykset hävisivät nopsaan ja elokuvan jälkeen naurettiin kavereiden kanssa koko matka metroasemalle.

Meidän edessä istuneella naisella oli teeman mukaiset vaatteet.

Tiskiltä myytäviä tarvikepussukoita, toisella puolella käyttöohjeet

Alpit näkyy! <3

Eilinen ystävänpäivä meni suhteellisen suomalaisissa meiningeissä, kokkailin Saran kanssa lindströminpihvejä ja kateltiin leffaa. Tänään lähdettiin pois kaupungin vilinästä ja suunnattiin Herrschingiin, pikku kyläseen yhden paikallisjunalinjan toiseen päähän. Tunnin reissaamisen jälkeen saavuimme päämääräämme ja siellä käveltiin Ammerseen rannalle paistattelemaan päivään, täällä oli nimittäin tänään aivan tajuton keli: ainakin 15° ja aurinkoa! Nautiskeltiin keväisestä ilmasta ja syötiin eväitä. Meinasi tajunta räjähtää, kun mietti että täällä me helmikuun lopulla istuskellaan ulkona ilman takkeja. Ihan totaalisen unglaublich. Käytiin myös kastelemassa jalkoja vedessä, mikä oli kyllä edelleen ihan jääkylmää. 

Kyseinen kylänen on selkeästi turistikohde kesäisin, siellä oli "rantabulevardilla" hotellia toisen vieressä sekä ravintoloita ja kahviloita sen verran, että lämmön saapuessa paikan asukasluku varmaan  vähintäänkin kolminkertaistuu. Plussaa myös siitä, että opiskelijan seutulipulla päästiin tuonne ilman lisämaksuja. Tässä lähistöllä on toki muitakin järvipaikkoja, mitkä pitää ehdottomasti kevään ja kesän aikana käydä tsekkaamassa. Ihanaa kun hiukset tuoksuu sellaselta raikkaalta järvi-ilmalta! Ja naamaa kuumottaa sen verran että oon istunu auringossa, onpas säälittävää... :D

Pakko tulla käymään täällä viellä kesällä!

Pakollinen KESÄFIILIS JEE -kuva

Kymmenen päivän päästä lähdenkin siis taas pyörähtämään Suomessa, kylläpäs menee hyvin nää mun päivitykset taas kun ehdin hädin tuskin Saksasta kirjottelemaan, höhö. Sen jälkeen tulen varmaan takaisin heinäkuun lopussa, kun vaihtovuosi loppuu kokonaan. Mutta siihen on onneksi vielä piiiiitkä aika!

Niin ja tosiaan, on täälläkin ollut jopa lunta, eräänä yönä pari viikkoa sitten. Tänään oli siis vaan poikkeuksellisen lämmin, muuten täällä on ollu kymmenen asteen alapuolella ja aika synkän pilvistä. Parina päivänä on myös ollut ihan tajuton myrskytuuli ja noi tossa mun talon edessä olevat roskatynnyrit kaatuili ja sieltä lähti roskat leijumaan ympäriinsä tuulen mukana. Siinä oli arki-iltaan jännitystä kerrakseen, kun seurailin ikkunasta että minne suuntaan se pizzaloota seuraavaksi lentää, huhhuh!

Aamulla melkein kaikki lumi oli tietenkin jo sulanut...

Sanokaa muuten jos teitä häiritsee että noi kuvat on tolleen tekstin vieressä. Aloin vähän kikkailemaan mutta voin toki jatkossa tehä eri tavalla jos joku ahdistuu ihan kauhiasti tosta asettelusta.

Suomessa

Eilen hieman ennen puoltayötä saavuin jälleen armaan kotimaani tutulle maaperälle. Olo on siitä asti ollut vähintäänkin surrealistinen: osittain tuntuu siltä, etten olisi koskaan lähtenytkään ja toisaalta tuntuu todella oudolta olla taas täysin suomenkielisessä ympäristössä. Münchenin kentällä koneeseen pääsyä odotellessa meinasin jatkuvasti naurahtaa ääneen kuullessani suomea, toivottavasti en näyttänyt liian sekopäiseltä peitellessäni virnuilua.

 Yritin napata kuvaa joulumarkkinoista, mutta koska olen vertikaalisesti rajoittunut, 

 ei tulos ollut kovinkaan kummoinen...

Tätä sekavaa olotilaa tuskin helpottaa se, että viimeinen viikko on ollut sosiaalisesti melkoisen vauhdikasta, kun on luentojen lisäksi "täytynyt" viettää aikaa ystävien kanssa ennen viikkojen joulutaukoa. Viime viikolla löysin itseni kaksista yliopiston joulujuhlista, keskiviikkona olin ihmettelemässä skandinavistiikan kekkereitä ja perjantaina lähdin katsastamaan kirjallisuustieteen hipat. Olin yllättynyt siitä, miten paljon skandinavistiikan opiskelijoita Münchenin yliopistolla onkaan, olin jotenkin olettanut sen olevan todella pienen piirin puuhastelua, mutta paikan päällä oli oikeasti paljon porukkaa. 

Sunnuntaina päätimme harrastaa kulttuuria ja suuntasimme parin kaverin kanssa kohti oopperaa. Köyhänä opiskelijana voi tuntia ennen näytöksen alkua väijyä lunastamatta jääneitä lippuja kohtuulliseen 10 euron hintaan. Tällä kertaa ei tosin tärpännyt, joten turvauduimme varasuunnitelmaan:

Kuten kuvasta hieman ehkä näkyy, saimme nauttia Avi Avitalin soittamasta kauniista mandoliinimusiikista. Listalla oli Vivaldia, Bachia sekä kansanmusiikkia Romaniasta ja Bulgariasta. Välillä vähän nauratti kun mietin miten olin päätynyt katsomaan kyseistä konserttia, mutta konsertti oli uskomattoman hyvä.

Meillä on Studentenstadtissa jokaisessa kerrostalon kerroksessa GAP eli Gemeinschaftsappartment eli tavallaan yhteinen olohuone, jossa on myös keittiötila. Ainakin meidän kerroksessa on perinteenä, että aina uusien muuttaessa taloon tulee heidän kokata jotain vanhoille asukeille. Maanantaina saimme vihdoinkin aikaiseksi valmistaa ruokaa kanssa-asukeillemme, tuloksena oli seitsemän pizzaa sekä yksi jättimäinen omenastrudel. Vaikka käytimme pizzoihin valmista taikinaa, lopputulos oli mielestäni aika onnistunut ja jälkkäri suussasulavaa (eikä ihme, sillä sen teki ehta itävaltalainen äitinsä reseptillä). Olin taas tyypilliseen tapaani hieman skeptinen siitä, miten piinaavaa olisi yrittää bondata naapureideni kanssa, mutta onneksi olin jälleen väärässä ja vietin todella hauskan illan näiden tyyppien kanssa.

Nannaa oli...

Tiistaina oli jälleen vuorossa ruoanlaittoa, tällä kertaa vaihtarikavereiden kanssa, tarjolla käsespätzleä eli saksalaisten versiota pastasta juuston ja sipulin kera. Jälkiruoaksi taiteilin omin pikkukätösin hakaristejä erehdyttävästi muistuttavia tähtitorttuja. Hurmaannuin niin torttujen lumoavasta ulkonäöstä, että unohdin ottaa todistusaineistoa kyseisistä tekeleistä, mutta hyvin ne kelpasivat kansainväliselle makuraadille.

Keskiviikkona lähdin muutaman naapurini kanssa teknilliselle yliopistolle katsomaan leffaa. Ohjelmistossa oli vuonna 1944 valmistunut Die Feuerzangenbowle, joka on ilmeisesti eräänlainen joulunajan kulttijuttu tietyissä piireissä. Tänä vuonna kyseinen elokuva näytettiin kolmena peräkkäisenä iltana täpötäydelle salille (200 katsojaa per ilta) ja lippuja oli kuulemma jonotettu tuntikaupalla eli melkoisen suosittu perinne. Lyhyesti sanottuna elokuvan päähenkilö Hans Pfeiffer muistelee lukioaikojaan ja koulussa tekemiään kepposia. Elokuvan nimi viittaa viime postauksessa kertomaani juomaan, jota herrasmiehet elokuvassa nauttivat ennen kuin Pfeiffer aloittaa muistelonsa.

Ennen itse elokuvaa esitettiin myös lyhytfilmi "Der Hahn ist tot", jossa mies seisoo esiripun edessä ja pytää yleisöä laulamaan kaanonissa suomessakin tunnettua kukkoni kuoli-veisua. Ja kyllä vain, koko sali raikui kun 200 opiskelijaa hoilasi iloisena kuolleesta kukosta… Käsittämättömän lystikästä!

Kohta se alkaa 

Elokuvaa katsellessa kuuluu perinteeseen juoda glühweinia (sekä tietty olutta, Saksassa kun ollaan), huudella tietyissa kohdissa vuorosanoja sekä juoda aina kun päähenkilön nimi mainitaan. Lisäksi tauon jälkeen (kyllä, elokuvan aikana oli tauko) tulleen kemianluokkaan sijoittuvan kohtauksen aikana juotiin koeputkista mustikkaviiniä. Koeputkia ei tarvinnut tuoda mukana, vaan niitä sai luonnollisesti ostaa tauon aikana. Itse juonesta oli täysin mahdoton saada mitään tolkkua, sillä salissa oli jatkuvasti meteliä ihmisten huudellessa ja kilistellessä kaljapulloja. Tosin kuulin muilta, että eivät natiivitkaan ymmärtäneet hölkäsen pöläystä leffasta, minkä johdosta tunsin itseni hieman huojentuneemmaksi. Mutta eipä tuo haittaa, kokemus oli kyllä täysin ainutlaatuinen. 

Elokuvan taikaa 

Leffaillan jälkeen olikin jo torstai ja aika pakkailla tavarat ja valmistautua matkaan. Sain jopa aikaiseksi siivota ennen lähtöä, kerrankin ei tarvitse palata kaaoksen keskelle. Vaikka oli hieman haikeaa jättää München pariksi viikoksi, tuntuu kuitenkin oikein mukavalta olla taas Suomessa ja nähdä kaikkia ihania ihmisiä. Lisäksi Fazerin sininen ja suomalainen glögi maistuvat vallan makoisilta ;)

Ja mikä parasta, saan taas riehua  Zapan ja kumikalkkunan kanssa <3

Viihtyisää joulua kaikille, toivottavasti stressi ei vie voittoa! :)

Joulun odottelua

Sain nyt taas kerättyä itseäni sen verran niskasta, jotta saan raapustettua uuden päivityksen. Silloin kun olen kotona ja olisi aikaa vaikkapa tämän blogin päivittämiseen, ei se kuitenkaan koskaan ole päällimmäisenä mielessä, mikä taas sinällään on kovin harmillista kun miettii miten tärkeää olisi ikuistaa kokemiani asioita ennen kun unohdan kaikki. Noh, kerrataanpas vaikka taas kronologisessa järjestyksessä mitä kaikkea tässä on tapahtunut.

Isar-joki keskustan lähellä

Marraskuun viimeisellä viikolla pääsin edustamaan rakasta kotimaatani yliopistolla järjestettynä kansainvälisenä päivänä (onkohan noi sijamudot nyt ihan kunnossa ööh). Sain siis joskus aiemmin syksyllä yliopistolta sähköpostia jossa mua pyydettiin auttamaan Skandinavian pisteellä, lähinnä siis parin tunnin ajan kertomaan opiskelusta Suomessa (joka ei siis ole osa Skandinaviaa, mutta en viittinyt nipottaa pikkuasioista) jos joku sattuisi eksymään meidän alueelle asti. Koska erehdyin vastaamaan olevani kyseisenä päivänä vapaa klo 14 asti, nakitettiin meikäläinen sinne reiluksi neljäksi tunniksi. Saavuttuani paikalle siellä olikin yllätyksekseni kokonainen pöytä omistettuna Suomelle, kiitos Berliinistä saapuneelle Suomi-instituutin edustajalle. 

Maailmanvalloitusta suklaan avulla.

Myönnän lähteneeni kotoa lievästi skeptisellä asenteella ja pahinta peläten, olin nimittäin melkein varma että istuisin yksikseni kauimmassa nurkassa horjuvan pöydän äärellä pälyillen pelokkaana ympärilleni. Mutta todellisuus oli siis aivan eri ja viihdyin tilaisuudessa lopulta yllättävän hyvin. Pisteellämme oli sekä nyt Münchenissä opiskelevia vaihtareita että Pohjoismaissa vaihdossa olleita paikallisia, ja oli ihan miellyttävää huomata miten paljon kiinnostuneita parveili ajoittain pöytämme ympärillä. Ja mikä parasta, meille oli järkätty lounasbuffa joten ei tarvinnut huolehtia ruoasta. Kaiken kaikkiaan siis mieluinen kokemus, voin suositella.

Aika epäedustava kuva mutta nälkäsenä en ehtinyt parempaa räpsästä. Hyvää oli!

Kuun vaihteessa tuli vihdoin äiti viikonlopun ajaksi vierailulle. Ohjelmassa oli kiertelyä kaupungissa, shoppailua, joulumarkkinoita, ruokaa, juomaa sekä hyvää seuraa. Pääsin myös maistamaan luksuselämää sillä äitiliini oli varannut kahden hengen huoneen, joten sain pitää taukoa StuStan tunkkaisista nurkista muutaman päivän ajan, tuli siis tavallaan pidettyä miniloma täällä. 

Jee! <3

Itsenäisyyspäiväkin hurahti tässä ohi. Juhlistin itsenäisyyttä olemalla pitkällä luennolla analysoimassa tanskalaista elokuvaa (saksaksi tietty, vaikka tanskan kurssilla oltiinkin...) sekä illalla nautiskellen saksalaista olutta ja katsomalla australialaista komediasarjaa kaverin kanssa. Ehdin toki hieman vilkaista Areenasta Tampereen meininkejä ja myönnän kuunnelleeni Finlandia-hymniä pariin otteeseen.

Tänään olin tuolla meidän kerroksen "olohuoneessa" maistelemassa hauskaa versiota glögistä/glühweinista, nimittäin Feuerzangenbowlea. Kyseessä on siis juoma, jonka valmistamisen kohokohta on palava sokeritanko. Ensiksi lämmitetään kattilassa glühwein/punaviini/tai-jotain-vastaavaa jonka jälkeen kattilan päälle asetetaan metallinen teline, jonka päälle asetetaan rommilla valeltu sokeritoppa ja sytytetään se tuleen. Sitten sammutetaan valot ja tunnelmoidaan. Kaiken sokerin sulettua on juoma valmista nautittavaksi. Todella hupaisa kokemus! 

Palavista sokeritopista selvittyäni lähdin käymään Tollwoodissa, joka on siis iso talvifestivaali (samalla alueella, missä Oktoberfest järkätään, tosin nyt on vain ehkä puolet alueesta käytössä). Tollwoodista voi ostaa joululahjoja, syödä jotain monista ruokapaikoista, kuunnella musiikkiesitystä tai mennä vaikka katsomaan afrikkalaista versiota Taikahuilusta. Tai juoda olutta, glühweinia, feuerzangenbowlea, kuumaa mojitoa tai ihan vaan kaakaota. Kyseessä ei siis ole mitkään joulumarkkinat vaan enemmänkin talvimarkkinat. Käytiin täällä jo viikko sitten äidin kanssa päiväsaikaan, mutta nyt ilta-aikaan väkeä oli paljon enemmän. Istuttiin hetki baariteltassa kuuntelemassa jotain bändiä ja tunnelma oli ihan mahtava! Siellä kaikenikäset jammaili musiikin tahdissa sunnuntai-iltana. Kesällä järkätään myös kesä-Tollwood, sekin on varmasti kokemisen arvoinen.

 Tief im Wald, musiikkia koivujen katveessa

Sinänsä hassua miten välillä unohdan olevani ulkomailla, en enää arkipäiväisissä tilanteissa varsinaisesti stressaa kielen takia ja tavallaan ne kaikki isot asiat (kieli, kaupunki yms) ovat nyt niin itsestään selviä että niitä ei enää huomaa. Mutta sitten välillä havahdun todellisuuteen lähinnä joidenkin pikkuasioiden takia, kuten esimerkiksi viime maanantaina yliopistolla. Täällä Saksassa on yliopistoluentojen päätteeksi tapana koputtaa pöytään (eikä siis esim. taputtaa käsiä yhteen) ja maanantaina seurasin luennolla esitelmää ja ajan myötä keskittymiskyvyn herpaannuttua vaivuin lievään koomatilaan ja siitä havahduttuani oli ensireaktio alkaa lyömään esitelmän päätyttyä käsiä yhteen. Onneksi havahduin tähän ennen kuin ehdin kajauttaa ilmoille raikuvat aplodit ja yhdyin massan mukaan koputtamaan pöytää. Mutta pointtini tässä on siis se että arjen kulkiessa omalla painollaan unohdan välillä oikeasti olevani ulkomailla. Tästä saisi varmaankin koottua syvällisemmänkin pohdiskelun, mutta aivokapasiteettini on nyt aivan liian alhainen joten jääkööt se toiseen kertaan.

Nyt on kyllä pää niin tyhjä kaikesta mahdollisesta joka on varmasti vaikuttanut tähän kirjoitukseenkin. Taitaa olla ihan tervetullutta ottaa vähän lomaa Saksasta ja tästä kielten sekamelskasta… Suomeen siis 19.12. :)

Iloista joulunodotusta kaikille lukikoille!

Should I stay or should I go?

Näyttää olevan jo melkein kuukausi edellisestä päivityksestä, vaikka ikuisena optimistina ajattelin päivittäväni viikoittain, hehhehe. Mitähän kaikkea tässä välissä on ehtinytkään tapahtua…

Tylsistymistä kielihissan luennolla...

Ainakin kaksi lyhyempää kaupunkipyrähdystä, ensiksi Hampuriin ja pari viikkoa sen jälkeen Berliiniin. Hampurissa olin aiemmin viettänyt vain yhden hätäisen vuorokauden (oltiin silloin matkalla festareille), joten syvempi tutustuminen kaupunkiin oli täysin tervetullutta. Kaiken lisäksi oli superia nähdä paria ystävää pitkästä aikaa (kiitos Philippille isännöinnistä!). Hampuri on todella viihtyisä kaupunki ja sopivan kokoinen pitkän viikonlopun pyrähdykselle. Huomasin huvittuneena, miten tottunut olen müncheniläisten saksaan, sen verran hankalaa oli ymmärtää hampurilaisten puhetta.

Suomalainen puutarhakeinu merimieskirkolla, ihan parasta.

Maailman siistein metroasema: valot vaihtuivat musiikin tahdissa!

Paluumatkalle sain seuraa, kun Riikka tuli mukanani takaisin Müncheniin. Luksuksennälkäisinä matkasimme junalla ensimmäisessä luokassa, joka oli yksi suuri pettymys. Enemmän tilaa ympärille joo kiva, mutta kun pituutta on muutenkin vaan ne rapiat 160 senttiä niin harvemmin sitä lisätilaa kaipailee. Okei, sai sieltä ilmasia nallekarkkeja mutta onko se 15€ arvoista? En usko.

Rantakahvila Hampurissa. Ehkä joskus opettelen ottamaan kunnollisia, ei-ylivalottuneita kuvia.

Saksalaisiin juniin pettyneenä matkasinkin Berliiniin bussilla. Lähdin Berliiniin katsomaan kahta asiaa: The Nationalin keikkaa sekä Jennaa, mukaan lähti Münchenistä myös vaihtarikaveri Rob, jolla sattui myös olemaan keikkaliput. Reissu koostui normaaliin tapaan ympäriinsä päättömästi palloilusta sekä monipuolisesta ulkona syömisestä, aijaijai. Keikka puolestaan aivan uskomaton, ehdottomasti parhaita näkemiäni live-esiintymisiä.

Brunssi maistui, nam nam nam.

Viime viikonloppuna sain puolestani vieraita ja kierrätin isukkia ja velikultaa ympäri uutta kotikaupunkiani. Oli aivan loistava viikonloppu, eihän perheen kanssa voi viettääkään muuta kuin laatuaikaa! Huonoja vitsejä ja hyvää ruokaa, ei voisi muuta pyytää. Kaiken lisäksi sain varastoon  tyypillisesti ruisleipää, suklaata ja salmiakkia. Ensi viikolla pääsen viihdyttämään äitiä, joka saapuu paikallisia joulumarkkinoita (ja toivottavasti myös meikäläistä) ihmettelemään.

<3

Olen nyt jonkun aikaa hautonut ajatusta vaihtoajan pidentämisestä, siihen tuo tämän kirjoituksen otsikkokin viittaa. Ymmärtääkseni se olisi stipendin kannalta täysin mahdollista, mutta miten järkevää se sitten olisi? Tukikuukaudet loppuvat osaltani huhtikuussa, virallinen opiskeluaika elokuussa ja sitten olisi vielä se nimeltämainitsematon pikku kirjoitustyö (lue: gradu) kummittelemassa.
...Mutta toisaalta taas helmikuun lopussa Suomeen palaaminen tuntuu ihan liian aikaiselta, muistan kyllä Göteborgin ajoilta, miten nopeasti vaihtoaika laukkaa eteenpäin. Olen kuitenkin viihtynyt Münchenissä hyvin ja kieli sujuu päivä päivältä paremmin. Siksi tekisikin mieli hyödyntää tämä mahdollisuus ja olla kesän loppuun asti täällä. Lähtö vai jääminen - molemmissa on omat hyvät puolensa. Täytyy varmaan sulatella tätä vielä jonkun aikaa.

Nyt ei kuitenkaan voi jämähtää paikalleen, sillä läksyt kutsuvat.
Bis später, Süßigkeiten!

Vihdoinkin perjantai

Kukkuluuruu, struudelit! Taitaa olla taas aika päivitellä kuulumisia, täällä aika vaan häviää johonkin kun koko ajan on menossa.

Viime postauksessa kertomani orientaatiokurssi päättyi viime viikolla ja tällä viikolla alkoivat vihdoinkin varsinaiset kurssit. Ihan hyvä, että otin tuon orientaatiokurssin, sillä sitä kautta tuli hyvin luottamusta kielen käytön kanssa sekä mikä tärkeintä, uusia tuttavuuksia. Välillä tosin poltin lievästi sanoen käämit, kun käytiin läpi sellaisia kielioppijuttuja, joita en ole koskaan ennen tehnyt ja opettajan neuvot aiheesta rajoittuivat lähinnä siihen, miten tärkeää olisi ymmärtää kyseinen asia ja että sitä käytetään kuitenkin aika paljon. No shit, mutta voisi olla ihan reilua selittää sitä teoriaa vähän enemmän... Tunsin itseni tyhmäksi pikkulapseksi, kiitos siitä opettajalle. 

Ei se mitään, hyvin olen saanut pankkitilin ja kaikki muutkin asiat hoidettua saksaksi ilman  tuota subjunktiivin sujuvaa osaamista. Olen todella ylittänyt omat odotukseni kielen käytön suhteen ja juuri eilen pohdiskelin, miten jatkuvasti päivittäiset keskustelut helpottuvat eikä tarvitse enää miettiä joka ikistä asiaa vaan ne lauseet vain muodostuvat kuin itsestään kun avaan suuni. Ihan uskomattoman mahtava tunne! Välillä on tosin aivot ihan jumissa näiden kielten kanssa, etenkin silloin kun olen löytänyt itseni tilanteista, joissa puhun sekasin saksaa, englantia ja italiaa. Pääsin jopa puhumaan suomea yliopistolla, kun kävin siellä kirjautumassa tälle lukukaudelle. Sen lisäksi en olekaan muiden suomalaisten kanssa missään jutellut tänne StuStahan muutettuani ja muutenkin olen puhunut melkein pelkästään saksaa. Ruotsia olen päässyt puhumaan muutamaan otteeseen ja voi että se tuntuu niin koomisen helpolta saksan rinnalla.

Kuva olympiapuistosta, nättiä on!

Olen tosiaan hyvin onnistunut tutustumaan uusiin ihmisiin, sekä vaihtareihin että pariin paikalliseen. Yksin ei siis varsinaisesti tarvitse olla, sillä täällä StuStassa asuu kaksi hyvää kaveria. Tämän lisäksi minulle on yliopiston kautta järkätty Buddy, eli eräänlainen opiskelijatuutori, joka voi auttaa kaikissa yliopistoon liittyvissä asioissa. Tämä mulle valkattu tuutori sattuu myös opiskelemaan skandinavistiikkaa ja on lisäksi aivan älyttömän mukava, joten tulemme varmasti viihtymään hyvin yhdessä. Olimme tiistaina baarissa tämän buddyn ja muutaman muun skandinaavin kanssa katsomassa jalkapalloa (Ruotsi-Saksa), joten tuli taas saatua pieni annos pohjoismaisuuttakin elämään.

Syksyn kurssit alkoivat siis tällä viikolla, ja olen valinnut pääni menoksi seuraavanlaisia kursseja:

• Language and thought, englanninkielinen seminaarikurssi jossa käsitellään kielen ja mielen yhteyttä. Miten eri kielissä ilmaistaan paikkaa, aikaa, tapaa yms. Vaikuttaa aivan tajuttoman mielenkiintoiselta ja tulee varmasti olemaan antoisa kurssi.
• Jonas Gardellia käsittelevä ns. harjoituskurssi. Kurssilla käsitellään siis tämän ruotsalaisen kirjailijan teoksia. Vaikuttaa myös lupaavalta ja ihanaa saada puhua ruotsia vähintään kerran viikossa.
• Sprachgeschichte des Deutschen, eli saksan kielihistoriaa. Varmaan tylsin mahdollinen kurssi, mutta ehkä se tästä vielä. Ainakin yksi kaveri on samalla kurssilla, joten siellä on joku, jonka kanssa jakaa turhautuneisuus.
• Lars von Trierin leffoja käsittelevä kurssi. Ns. blokkikurssina suoritettava kurssi, missä katotaan muutama leffa ja luetaan tekstejä ja sitten analysoidaan. Jännää ja mielenkiintoista. Tekstit tosin on kaikki saksaksi, saa nähä miten multa sujuu filosofisten tekstien lukeminen auf Deutsch.
• Einführung in die Phonologie, eli fonologian perusteita. Saattaa olla myös aika haastavaa, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Ekalla luennolla eniten ärsytti takarivissä jatkuvasti hölöttäneen muikkelit, jotka häiritsivät keskittymistä.

Näin yleisesti voisin vielä sanoa, että vähän jännittää miten noi saksankieliset kurssit lähtee rullaamaan, mutta toisaalta tiedän että pystyn kyllä lopulta selviämään niistä. Sinänsä myös aika mielenkiintoista vertailla pohjoismaisten kielten laitoksia täällä ja Helsingissä, esimerkiksi siinä miten täällä käytetään niin paljon saksaa ja suurin osa kursseista käsittelee kirjallisuutta.

Huomenna otan suunnan kohti pohjoista, matkaan nimittäin Hampuriin muutamaksi päiväksi paria ystävää tapaamaan. Kivaa vaihtelua!

Pahoittelen jos teksti ei meinaa pysyä kasassa, tässä on taas niin monta asiaa kerrottavana etten tiedä missä järjestyksessä ne kertoisin. Pahoittelen myös kuvien vähyyttä, pitää ruveta ottamaan enemmän kuvia!

Se, mitä haluan eniten tuoda esille on, että hyvin pyyhkii ja viihdyn täällä oikein hyvin! :)

Oma kämppä ja muuta löpinää

Servus!

Pääsin tiistaina muuttamaan tähän kompaktiin opiskelijaluukkuuni, joka oli suureksi yllätyksekseni yksiö jaetun kämpän sijaan. Olin siis puoliksi kauhulla odottanut joutuvani jakamaan kylpyhuoneen ja keittiön kahdenkymmenen muun opiskelijan kanssa, mutta asunkin omassa pikku kolossa, jossa on keittiönurkkaus ja oma laivan vessaa erehdyttävästi muistuttava kylpyhuone. Plussana vielä oma pieni parvekkeenpätkä! Vaikka keittiöstä puuttuu lähes kaikki tarpeellinen, ihan hyvin olen tässä parin päivän ajan pärjäillyt. Yllättävän vähällä sitä pärjää...

Klein aber fein, eli pieni mutta hyvä. 

Asun siis opiskelija-asuntolassa nimeltään Studentenstadt Freimann, joka on infolehtiseni mukaan jopa Saksan suurin opiskelijoiden asuinalue n. 2500 asukkaallaan. StuSta koostuu vanhasta ja uudesta osasta (itse asun uudella aluella) ja täältä löytyy pubeja, leipäkauppa, lastentarha ynnä muuta. Lähin metroasema sijaitsee aivan tuossa vieressä, tästä mun kämpiltä taitaa mennä kokonaiset kaksi minuuttia asemalle. U-Bahnilla pääsee yliopistolle noin kymmenessä minuutissa, keskustaan muutama minuutti enemmän. Ensivaikutelma on siis ihan positiivinen, pitää vielä vähän tutustua tarkemmin tulevien viikkojen aikana.

Eilen alkoi myös yliopiston parin viikon pituinen orientoitumiskurssi, jossa siis käydään läpi kaikkia yliopiston käytäntöjä ja kai siinä sivussa ehditään kieltäkin harjoitella. Vaihtarit on jaettu kuuten eri ryhmään kielitaidon perusteella (ennen kurssia piti tehdä netissä lyhyt tasotesti), ja jotenkin löysin itseni siitä korkeimman kielitaidon hallitsevien ryhmästä. Samapa tuo, ymmärsin kyllä eilen ihan kaiken, mitä opettaja meille selitti, joten ehkä selviän sitten kurssistakin.

Tänään täällä vietetään Saksan yhtenäisyyden päivää, joten meillä oli kurssilta vapaapäivä ja ajattelin lähteä kauniin ilman innoittamana tutkimaan Englischer Gartenia, johon pääsee tuosta ihan vierestä. Kyseinen puisto on siis jättikokoinen, sillä se alkaa ihan keskustan tuntumasta ja venyy kaupungista pohjoiseen, ymmärtääkseni ihan kaupungin rajojen ulkopuolellekin. Ideana oli, että kävelisin puistoa pitkin keskustaan noin viiden kilometrin matkan ja voisin samalla pysähtyä biergarteniin syömään, mutta eipäs mennyt niin kuin Strömsössä: onnistuin kävelemään väärään suuntaan KAKSI (2) kertaa. 

Haahuilemani reitti, tuosta Cosimaparkin kohdalta on keskustaan vielä 4-5 km matkaa.

Kävelin siis yhteensä 7 tai 8 km ja pääsin vain puoliväliin asti. Vähän jo huvittaa tämä päätön pörrääminen. Onneksi ilma oli hyvin ystävällinen (kuten saksalaiset sanovat) ja puistossa kauniita maisemia. Todella moni muukin oli nauttimassa vapaapäivästä samaan aikaan, eipähän tarvinnut eksyä yksin. Lopulta sitten luovutin ja etsin lähimmän bussipysäkin ja suuntasin keskustaan syömään. Kotiuduin tuolta seikkailulta vasta hetki sitten, edelleen yhtenä kappaleena.

Vehreää edelleen. Puiston halki juoksee monta puroa sekä Isar-joki.

Nyt ajattelin kirjoittaa tehtävälistaa tulevalle viikolle ja ihastella auringonlaskua. Tschüss!